Eeva Siltavuori: GONDOLIMATKA

Runo Leena Luostarisen muistolle / A poem in memory of Leena Luostarinen by Eeva Siltavuori

1.
Ylväänä istuu hän gondolissaan, morsian mustan, murheisen maan,
Ylväänä tummassa laivassaan liukuen toisia maailmoja kohti.
Ja kuviensa musta murhe, hidas juhlallinen poloneesi,
hiljaa soi ja ilma väräjää.

2.
Päätänsä peittää kuvien kirjoma huntu:
Näkyjä, aikojen merkkejä,
Kuun solmuja, kankaita, kohtaloita.
Kasteen ja ruohon kyyneleitä.

On satakieli vaiennut.
Yö katsoo hiljaa, ääneti,
Kuningatar tuskan, kuoleman.
Hänen viitassaan surevat tähdet ja kyynelten sade.
Hänen viitassaan tähtien värit ja kyynelten sade.

3.
Jossain alhaalla itkee ruoho.
Askel, joka ilmassa leijuu, lentoonsa lähti.
Nainen gondolissaan, ylväänä ja yksin.
Askel, joka ilmassa leijuu, lentoonsa lähti.

4.
Kuun  kohtaloita kutoo Moira.
Takana viikate ja näkymätön mies.
Vieressä  haavoittunut enkeli.
Elämä iskee, särkee, leikkaa.
Kuun kohtaloita kutoo Moira.

5.
Sinulle kohtaloita arpoo säälimätön Moira:
Kuun tähteitä, öitä tropiikin,
sfinksin siivekkään ja palavan enkelin.

6.
Ylväänä istuu hän gondolissaan.
Kuun  kohtaloita kutoo Moira.
Vene pyramidin luona seisahtaa:
Mielen, ihmisen ja luonnon salaisuudet näet.
Ornamentit oudot, enteet,  ajan heijastukset,
pilvet, katseet, kohtalot.
Kammiossaan vaiti seisoo unohduksen ovi, peili.
Kuu kirjoitustaan vartioi.